Vuosi 2018 oli huikea! Olen todella kiitollinen kaikesta ihanasta mitä olen saanut kokea ja siitä valtavasta tuesta, jonka olen saanut töilleni sekä taiteelleni sosiaalisessa mediassa. Kiitos aivan järjettömästi teille kaikille! <3 Valmistauduin vuoteen 2019 järjestämällä pienimuotoiset juhlat, sillä halusin juhlia uuttavuotta kotoisasti. Tämän postauksen kuvat on kuvattu kännykän kameralla, sillä se oli niin kätevä juhlissa. Koristelin ruokapöytää teeman mukaisesti sekä mietin, kuinka saisin jonkin kivan yksityiskohdan kattaukseen, sitten minulla välähti! Otin kaapista paperilautasia, hammastikkuja, teippiä sekä mustan tussin ja näistä askartelin kelloja jotka on lyömässä vaille kahtatoista. Askartelemani kellot oli ainoastaan koristeiksi lautasen päälle, mutta ne kruunasivat kattauksen mukavasti. Juhlissa tarjoilin herkkuja, jotka syntyivät vähällä vaivalla. Tarjolla oli pienten naposteltavien lisäksi saaristolaisleipää, jossa oli tuorejuustosta sekä kylmäsavulohesta valmistettu päällinen. ”Pääruokana” tarjolla oli miniburgereita, joidenka sisällä oli nyhtöpossua, suolakurkkua, tomaattia, majoneesia sekä cheddarjuustoa. Nyhtöpossu oli itsevalmistettu porsaan kaslerista, jota kypsyteltiin uunissa 6-7 tuntia, kastikkeena tosin toimi valmis BBQ-kastike. Kulunut vuosi oli täynnä rakkautta, perheen kanssa yhdessäoloa, uusia tuttavuuksia sekä vanhojen ystävien kanssa oleilua.
Toivon vuodelta 2019 upeita uusia elämyksiä, terveyttä ja aikaa perheeni sekä ystävien kanssa. Tavoitteenani on stressata vähemmän töitä, huoltaa kehoani ja liikkua enemmän. Toivotan teille kaikille oikein ihanaa alkanutta vuotta 2019! Rakkaudella Tomppa
0 Comments
Leave a Reply. |
ARKISTO
June 2019
KATEGORIAT
All
|