Rakastan joulua! Se on aika jolloin kaikki sisarukseni kokoontuvat saman katon alle, itseasiassa se taitaa olla ainut aika vuodesta milloin koko perhe on samaan aikaan yhdessä. Meillä on jouluna paljon rakkaita perinteitä, näihin kuuluu muunmuuassa se, ettei vieraita saa tulla aattona tai joulupäivänä, on myös tärkeää viettää laatuaikaa yhdessä katsoen elokuvia ja pelaten lautapelejä. Aattoaamuna kaikki heräävät aikaisin katsomaan Joulupukin Kuumaa linjaa ja perinteeseen kuuluu tietenkin myös se että vanhin pikkuveljistäni nukahtaa kesken Lumiukko-animaation. Minulla on tapana antaa jouluisin lahjat tietyn teeman mukaan, viime vuonna teemana oli ”spa” ja sitä edellisenä maalasin jokaiselle perheenjäsenelleni taulun. Tänä vuonna halusin antaa mahdollisimman luonnonmukaisen lahjat, joita en tässä tietenkään paljasta, mutta kiinnitin huomiota luonnonmukaiseen kosmetiikkaan ja uusiutuviin materiaaleihin. Itselleni ei ole niin tärkeää saada toisilta joululahjoja ja usein sanonkin että ei tarvitse antaa mitään, sillä mitä ihminen jolla on jo kaikkea tarvitsee? No tietenkin jos suklaata ei lasketa, sitä on aina mukava saada! ;)
Joululahjoja on ihana antaa, sillä on mukavaa tuottaa iloa ja yllättää toinen. Joulussa kuitenkaan tärkeintä ei ole materia vaan rakkaus ja yhdessäolo läheisten kanssa. Muistakaa siis nauttia yhteisestä ajastanne ja syödä paljon herkkuja! Xoxo Tommi
1 Comment
Joulupukki
22/12/2018 02:53:55 pm
😍
Reply
Leave a Reply. |
ARKISTO
June 2019
KATEGORIAT
All
|