Olen jo pitkään haaveillut, että olisi ihanaa suunnitella ja toteuttaa oma sisustusjulistemallisto. Olenhan jo kevytyrittäjä, joten miksi pelkäisin ajatusta toteuttaa itseäni uudella tavalla? Tämän kysymyksen kanssa taistelin itsekseni jonkin aikaa ja sitten päätin ryhtyä tuumasta toimeen! Mielestäni taide kuuluu kaikille ja siksi halusin luoda taidemalliston, joka ei ole niin hintava, kuin tavalliset tilaustyöni. Halusin luoda sisustusjulisteita jotka kävisivät kenen tahansa kotiin, olisivat ajattomia ja joita olisi vain rajoitettu erä, jolloin teosten uniikkius säilyisi. Piirsin ja maalasin akvarelleilla teoksia, joista vedostin sisustusjulisteita. Kevät on jo parin kuukauden päässä, joten aloin haaveilla kaikesta vihreästä, siksi mallistoni sai "vihreänlangan" luonnosta! ;) Mallistoni koostuu kahdeksasta teoksesta, jotka toimivat visuaalisesti niin yksin, kuin yhdistettynä toisiinsa. Alla näet kuvia tulevasta mallistoni, joka julkaistaan tilattavaksi tämän viikon perjantaina 22.2.2019 ja tulee olemaan saatavilla 8.3.2019 saakka. Postereita tulee olemaan saatavilla kahta eri kokoa: A4 (297 x 210 mm) & A3 (420 x 297 mm), lisätiedot saatavilla julkaisupäivänä. Kaktus & Ananas Käpy & Unikko Viikuna & Pioni Eukalyptus mustavalkoinen & Eukalyptus värillinen xoxo Tomppa
0 Comments
Leave a Reply. |
ARKISTO
June 2019
KATEGORIAT
All
|